Mustikkaiset sitruunamuffinit

Leonardo da Vinkki - 3/24/2018



Sitruuna ja mustikka ovat herkullinen makupari, joka toimii hyvin myös näissä muffineissa.

Muffinien päälle ripoteltu tomusokeri ei ole välttämätön lisä, mutta laikukas mustikkamuffinien pinta ei ole maailman kauneinta katseltavaa, joten tapani on peittää se. Muffinit voi koristella myös keltaisella kuorrutuksella ja ripotella sen päälle silmäniloksi värikästä nonparellisekoitusta, mikä ajaa saman asian.

Tällä kertaa päädyin koristelemaan muffinit kaapista löytyneillä sokerimassoilla, koska niiden viimeinen käyttöpäivä alkoi uhkaavasti lähestyä. Tarkoitus oli tehdä kukkien keskusta erivärisistä suklaarakeista, mutta muksu ehti ensin ja koristelukarkit menivät parempiin suihin. Pelastus löytyi vadelmahillosta, joka ei ole ideaali vaihtoehto tähän tarkoitukseen, mutta tyhjää parempi kuitenkin.



12 muffinia

100 g voita
1,5 dl sokeria
1 muna
1 sitruunan kuori
2 rkl sitruunan mehua
1 tl vaniljauutetta
4 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
0,5 tl suolaa
1,25 dl piimää
2,5 dl mustikoita
Päälle:
tomusokeria
valkoista ja keltaista sokerimassaa
värillisiä suklaakarkkirakeita

Vaahdota huoneenlämpöinen, pehmeä voi ja sokeri. Lisää mukaan muna hyvin vatkaten. Sekoita joukkoon sitruunan kuori ja mehu sekä vaniljauute. Yhdistä vehnäjauhot, leivinjauhe ja suola. Lisää kuivat ainekset vuorotellen piimän kanssa voiseokseen. (Älä sekoita liian innokkaasti, jotta taikina ei sitkisty.) Lopuksi, kääntele taikinan joukkoon varovasti mustikat. 

Vuoraa muffinipellin syvennykset paperivuoilla. Jaa taikina vuokiin.

Paista 175-asteessa n. 30 minuuttia. Jäähdytä. 

Kauli sokerimassat ohuiksi levyiksi, ota niistä kahdella erikokoisella piparimuotilla kukkia. Peitä muffinien pinta tomusokerilla ja koristele muffinit juuri ennen tarjoilua.



samankaltaisia

0 kommenttia