Herkulliset sitruunaperunat

Leonardo da Vinkki - 3/21/2018


Näin keväällä minuun iskee sitruunanhimo, minkä vuoksi tämä resepti on juuri nyt usein käytössä, mutta kyllä meillä Sitruunaperunoita tarjotaan ympäri vuoden. Ne ovat mukavaa vaihtelua keitetyille perunoille ja aivan mahtava lisä lihapullille.

Kaksi pellillistä tuntuu ehkä suurelta määrältä, mutta perunat ovat niin herkullisia, että ainakin meillä kotijoukkoihin uppoa nopeasti isompikin satsi.

2 pellillistä

2 kg kiinteitä perunoita
1,5 dl vettä
1,5 dl oliiviöljyä
2 sitruunan mehu
5 valkosipulinkynttä
mustapippuria 
suolaa
0,5 dl korppujauhoja
(oreganoa, timjamia tai rosmariinia)

Pese perunat, viipaloi ne ohuehkoiksi viipaleiksi ja levitä kahdelle uunipellille.

Sekoita vesi, öljy ja sitruunamehu. Paloittele pieninä paloina joukkoon valkosipulinkynnet. Mausta makusi mukaan suolalla ja mustapippurilla. Sekoita ja kaada perunoiden päälle.

Paista perunoita 200-asteisessa uunissa 20 minuuttia. Ota pellit uunista. Ripottele perunoiden päälle korppujauhoja (ja halutessasi myös kuivattua tai tuoretta yrttisilppua). Sekoita kunnolla ja paista vielä toiset 20 minuuttia. Perunat ovat valmiit, kun ne ovat rapeita ja kullanruskeita.

samankaltaisia

0 kommenttia